Fibrotarinoita



Hannan tarina

Olen 37-vuotias nainen. 2006 ensimmäisen lapseni ollessa n. 8 kk stressi ja yksinäisyys paheni: ilmaantui ensimmäinen todella kova kipukohtaus. Ajattelin kuitenkin toteuttaa unelmani: oma lauma/perhe. Mieheni sairastui, erottiin, jouduin hoitamaan kaikki arjen asiat yksin eikä ystäviä ollut, sukulaisia ei kiinnostanut. Ei ollut mitään omaa aikaa, kun mies ei osallistunut mitenkään lasten elämään. Muutimme paljon lasten kanssa, lähdin työhön, uuvuin totaalisesti, kivut olivat niin kovia että pyörtyilin/oksentelin, työkaverit passittivat kotiin, kunnollista apua arkeen en saanut vaikka pyysin ja hain tukiperhettä ym. Olin ulospäin liian hyväkuntoisen oloinen, kun olen harjoittanut joogaa kauan ja kävin kuitenkin lenkillä paljon lasten kanssa.

Keväällä 2014 sain Jyväskylän reumapolin lääkäriltä fibro-diagnoosin. Mukava naislääkäri oli.

Positiivinen ja negatiivinen stressi pahentavat kipujani, myös seksin jälkeen olen todella kipuileva. Olen myös yliliikkuva monesta kohdasta, joten joudun ajattelemaan paljon millä teholla asioita/liikuntaa harrastan. Ihmisjoukot väsyttävät liiallisesti. Myös paikallaan istuminen on tuskallista. Olen erityisherkkä ja ujo ihminen. Todella monet ruuat aiheuttavat järkyttäviä vatsakramppeja. Lääkärin mukaan suoliston tähystyksessä näkyi koko ajan turhaa liikettä/kramppeja. Koko tähystys oli järjetöntä kipua, vaikka kuulemma yleensä sitä ei juuri edes huomaa monet. Gluteeniton, maidoton, kofeiiniton, sokeriton (lisätty valkoinen sokeri), lihaton (sika/nauta) -ruokavalio on tuonut kuitenkin erittäin ison helpotuksen oireisiin.

Lääkehoitoja olen kokeillut hyvin vähän erityisherkän kehoni kunnioittamiseksi: en halua "turruttaa" kehoani vain työelämän vuoksi. Kurkumiini on ollut hyvä luontaistuote, sivuvaikutuksena siinä tosin on minulla palelu.

Lapsena oli kummallisia kipuja hartioissa ja kova maitoallergia: vanhemmat eivät noteeranneet juuri mitenkään. Jäin jo melko varhain kantamaan liiallista vastuuta eikä kukaan nähnyt todellista minää. Kuormituin jo silloin ja myös traumaattista tapahtumaa oli: uskonnollista väkivaltaa, henkistä/fyysistä väkivaltaa, pois sulkemista.

Stressinsietokykyni ei siis ole kovin hyvä, eikä mikään ihme taustaani ajatellen. Isoisälläni todettiin fibromyalgia jossain vaiheessa: teki aivan hulluna rakennusalan töitä henkilökohtaisten stressitilanteiden painaessa päälle.

Opiskellessani aikuiskoulutuksessa joitakin vuosia sitten makasin välillä luokan takaosassa kuunnellen opetusta, kun en vain pystynyt istumaan. Minulle fibromyalgiani näyttäytyy monien asioiden summana. Tällä hetkellä teen hyvin vähän työtä. TE-palveluista painostetaan hakeutumaan eri juttuihin, mutta käytännössä se on tosi vaikeaa. Pyöritän arkea yksin edelleen (3 lasta) eikä ole mitään joka toinen viikonloppu -järjestelyä: ei ole ketään muuta aikuista tässä, joten kuntoutuskaan ei täältä pikku-kaupungista onnistu, täytyy odottaa (realistisesti) 10 vuotta vielä....?!!

Olen onnellinen: joogaan, luen, lenkkeilen, laulan, soitan, marjastan, sienestän, ulkoilutan kissaa, talviuin, ollaan lasten kanssa kotona/uimassa/metsässä/jalkapallomatsissa... Kotityöt, jne. Siinä minulle työksi asti kipujen lisäksi. Ystävääni kyllä kaipaan, se täytyy myöntää: aina ei jaksaisi "puhua lasten kieltä".

Tavallaan "hermot on menneet", sekin on sellainen asia mikä on täytynyt myöntää, enää ei kiinnosta suunnitella paljon eikä työelämä kiinnosta ollenkaan. Voi olla että erakoidun lasten lähdettyä 😅

Lämmintä kivutonta kesää toiveissa.

- Hanna -